24. joulukuuta 2006

Riemukasta Joulua

Oikein riemukasta Joulua ja erinomaisen hyvää Uutta Vuotta 2007!

Voi pojat että on ollut mukavaa tällä pikku-ukolla. Se Joulu tuli vihdoin, ja olen saanut kaikkea nannaa mahan täydeltä, sekä luvalla että omin luvin. Tosin siitä leivontamargariinista meni vähän masu sekaisin, ei olisi kannattanut napata sitä.


Sain lahjojakin, mm. tuollaisen hienon luun joka on tuossa kuvassa. Ja tassupyyhkeen. Lisäksi mamma on kovasti leikkinyt kanssani, ja tänän pääsen sen mukana töihin. Kivaa!!

20. joulukuuta 2006

Meille tuli iso puu

Mamma raahasi eilen kivan puun meille kotiin. Pelästyin ihan kun rappusista kuului mamman askeleet mutta ovesta tunkikin kuusi. Piti ihan haukahtaa ja rynnätä pöydän alle karkuun. Tänään se sitten laittoin puun oksille lamppuja, kivoja punaisia palloja ja sellaista kivasti kimaltavaa nauhaa jota olisi ollut NIIN kiva lutkuttaa. Kävinkin vähän haistamassa, mutta mamma karjaisi niin pelottaavasti EI, että katsoin parhaaksi jättää väliin.

Illalla lenkille mennessä meitä odotti ihana yllätys. Oli lunta. Minä ja Kessi hypeltiin, tehtiin kivoja tassunjälkiä ja maisteltiin lunta. Ja jahdattiin lumipalloja joita mamma heitteli. Olipa ihanaa. Vielä kun mamma saisi sen uuden auton että päästäisi koirapuistoon irti mesoamaan.

Meillä on ollut Kessin kanssa vähän rajumpaa painia viime aikointa. Tunnustan kyllä että se on oma vikani, kun olen sitä kiusannut vaikka Kessi on murahtanut ettei halua leikkiä. Siinä rytäkässä sain pienen palkeenkielen päälakeeni, mutta ei se menoa haittaa.

Mamma on alkanut harjata minua joka päivä. Aluksi pelkäsin kovasti, mutta nyt kestän sen kun mies. Mamma sanoi että se on tärkeää koska minulla on karvanlähtö. Senköhän takia minua on kutittanut niin kovasti? Ja kynnetkin se leikkasi yksi päivä. Olin paljon urheampi kun Kessi, vaikka vähän minua pelottikin. Ei se oikeasti sattunut kumminkaan. Kyllä minusta on kunnon koira tulossa, sanoo mamma. :)