Joulu

Heippatirallaa! Se olis sitten taas joulu ohitse. Olin ollut ilmeisesti kiltti poika kaikesta huolimatta, kun sain monta lahjaa: uuden ruokakupin, jättiläisluun, siankorvia, rouhetikkuja ja hienon luunmuotoisen kyltin jossa sanotaan "Varokaa iloista koiraa". Tässä siitä kuva:











Ihan ongelmitta ei ole elelty, jouduin nimittäin taas piipahtamaan eläinlääkärin juttusilla. Ei siinä mitään, kivoja tätejähän ne lääkärit ja hoitajat ovat, mutta kun sieltä tullessa on aina ihan hönö olo pitkään. Niin ja pitää pitää sitä idioottia kauluria. Tällä kertaa sain sen sentään rikottua kun oikein yritin, heh. Niin, siis asiaan. Mamma huomasi eräänä päivänä että nuoleskelen vasenta tassuani kovasti. Kovalla painilla sai sen sitten katsottavaksi ja kynsihän siitä oli murtunut, ydin vain paistoi. Eläinlääkäri sitten kiskoi kynnen irti ja ydin jäi näkyviin. Onneksi olin unessa kun tuo tehtiin, Mamma kertoi että oli ilkeän näköistä ja veri vain lensi, sitä oli lääkärin naamassakin. Jonkin aikaa kuljin hieno musta side tassussani ja popsin kipulääkkeitä ja antibiootteja. Nyt olen ihan ilman mitään siteitä ja lääkkeitä, katsotaan miten kynsi alkaa parantua.

Jouduin olemaan viikon verran kodinvahtina kun Mamma ja muu perhe lähtivät moikkaamaan Mamman mammaa Lappiin. Olin hirveän huolissani kun katsoin niiden pakkaamista ja lähtöä, luulin että joudun olemaan ihan yksin kotona. Mutta riemu oli suuri kun Iskän iskä tuli monta kertaa päivässä minua moikkaamaan; antoi ruokaa, päästi ulos, istui seuranana, rapsutteli ja sivisti minua lukemalla minulle kirjaa. Piti kuitenkin muodon vuoksi päästää kauheat haukut kun perhe tuli kotiin, ihan vain siksi että luulisivat minullaa olleen ikävä heitä.

Nyt toivottelen teille oikein hyvää alkanutta vuotta 2010 ja poistun possunkorvalle.

Toukka valtasi talon

Enpä ole aikoihin saanut blogiani päivitettyä kun sihteerini (siis Mamma) on ollut kiireinen. Ihmettelin kovasti kun Mamma vain lihoi ja lihoi vaikkei syönytkään kovin paljon tavallista enempää. Lenkitkin oli ihan tylsiä taapertamisia, Mamma vaappui kuin ankka. Sitten huhtikuussa Mamma hävisi kokonaan yli viikoksi, olin kotona nelistään Kessin, Iskän ja Pikkulikan kanssa. Ja arvatkaa mitä Mammalla oli mukana kun se vihdoin tuli kotiin? Joku kummalliselta haiseva, kitisevää käärö! Se oli kuulemma meidän perheen uusi Pentu. Minä nuuskuttelin Pennun kiltisti, kuten asiaan kuuluu, mutta Kessi mokoma meni ja nappasi Pennun sukasta kiinni hampaillaan. Vähänkö Mamma suuttui sille.

Pennun tulo muutti kyllä melkoisesti meidän elämän. Kessi ei ollenkaan tottunut siihen että talossa on toinenkin lapsi, stressasi vaan kovasti koko ajan ja höyhötti ja näykki. Niinpä Mamma sitten joutui etsimään Kessille uuden kodin ja onneksi löysikin sellaisen kivan Noora-nimisen tytön jonka luokse Kessi sai muuttaa asumaan. Mamma taisi surra Kessin muuttoa kovasti, ainakin se itki monta viikkoa aina kun Kessistä tuli puhe.

Minuakaan Mamma ei enää niin paljon jouda rapsuttaa ja huomioida, se vaan lässyttää Pennulle koko ajan ja Pentu roikkuu Mammassa kiinni kun pieni apina. Onneksi Pikkulikka rapsuttelee minua päivittäin, ja kyllä Iskä ja Mammakin silloin tällöin taputtelee ja kehuu hyväksi pojaksi.

Viime aikona en kyllä ole kovin hyvä poika ollut, alan kuulemma saada Kessimäisiä piirteitä. Mutta pitäähän jonkun olla talossa kingi; ennen se oli Kessi ja nyt se sitten tietenkin olen minä. Haukun pihalla kaiken mikää liikkuu tai on paikallaan, samoin kaikki ketkä tulevat meille kotiin. Täytyyhän Pentua suojella. Olen kyllä sitten hiljaa kun Mamma oikein tiukasti käskee. Ja vinkumaankin olen oppinut! En tosin niin komealla äänellä kun Kessi, mutta koitan treenata.

Tuo toukka on kasvanut kovasti siitä kun se tänne muutti, Mamma kertoi että se on jo puolivuotias. Kovasti se minua taputtelee ja koittaa vetää viiksistä tai korvista kun käyn nuuskuttelemassa pennunhajuja. Luotan siihen että Mamma ei anna Pennun kiskoa liian kovaa. Onneksi se ei vielä osaa itse liikkua, kauhistuttaa ajatuskin siitä että Pentu roikkuisi turkissani koko ajan. Onneksi olen tällainen leppoisa kaveri enkä turkia hötkötä vaikka Pentu vähän karvoista nykäiseekin.

Mamma lupasi että aletaan taas vähän useammin kertoa kuulumisiani täällä blogissa, Pennulta kun saa jo pikkuisen paremmin kirjoitusaikaa. Toivottavasti saadaan tänne myös tuoreita kuvia minusta.

Mukavaa syksyä kaikille lukijoille! Muistakaa ulkoilla ja telmiä lehtikasoissa. Ja erityisterveiset pitää lähettää Mamman Mammalle ja Mamman Iskälle Lappiin nyt kun heilläkin on kuulemma netti käytössä. Kovasti on ikävä sinne lumeen telmimään ja porojen perässä juoksemaan. Joulun tienoilla nähdään!

Lemua ja jäpitystä

Mamma ei ole oikein ollut mun kaveri viime aikoina. Kuulemma haisen pahalle. Hm... kummallista. Omasta mielestäni tuoksun suorastaan ihastuttavalle. Löysin tuolta pihasta sellaisen.. enpäs kerrokaan mikä se on että Mamma ei mene siivoamaan pois. No, kuitenkin, paikan jossa saan tätä ihanaa hajua itseeni kun vähän rullailen maassa. Kuulin Mamman sanovan tuossa yks päivä Iskälle että minut pitäisi kylvettää, mutta ei viitsi vielä kun on pakkasia. Arvatkaa pelästyinkö? Inhoan kylpyjä! Toivottavasti pakkasta riittää vielä pitkään.

Meille on tullut uusia naapureita. Ensin tuonne aidan taakse muutti vain saksanpaimenkoirapoika. (Kessi on tainnut muuten vähän ihastua siihen urokseen, heh heh.) Muutama päivä sitten sinne ilmestyi myös kaksi kappaletta vähän minua pienempiä, mustia koiria. Ja voi kauhea että ovat kovia jäpittämään! Minä ihan tavan vuoksi haukun aina muutaman kerran kun näen naapurit ulkona, mutta nuo pienet mustat jäpittävät niin kauan kuin niiden Mamma antaa niiden olla pihalla. Ihan meidän Mamma meinaa hermostua metelistä. On vissiin huolissaan tuosta yhdestä narisevasta naapurista joka ei tykkää koirista.

Olen kuullut vähän huhua, että päästäisi jyryämään parin saksanpaimenkoirapojan kanssa kunhan Kessin koipi paranee. Sepä oliskin kiva! Mukava olis päästä välillä poikien kesken leikkimään, tuo vanha harppu alkaa kyllästyttää jo kun on aina päällepäsmäröimässä.

Juhlahumua

Meillä oli äskettäin synttäribileet, puutarhajuhlat. Mamma ja sen frendi täytti vuosia. Vieraita ei kauheesti ollut, mutta ruokaa senkin edestä. Suloinen kun olen, sain vähän joka vieraalta namipaloja: oli kanaa, makkaraa, pekonia, kolmen laista kakkua, pipareita... nami nami. Ja tottakai minä ahneena koissuna popsin kaiken minkä sain. Se kyllä sitten kostautui, oli nimittäin ihan hirmu ripuli vähän aikaa, ja massussa kävi niin että kuului varmaan pihalle asti kun sisällä makoilin. Ja mamma ja iskä väittivät että pieren ja haisen koko ajan. Höh, en varmalla. Itte haisivat ja minua syyttivät, mokomat.


Muut vieraat olivatkin ihan ennestään tuttuja, joita näkee alvariinsa, mutta oli siellä kolme sellaistakin joita en oikein muistanut. Oli mamman mamma ja iskä, ja sitten mamman siskon pentu. Ihan kivoja ne olivat, varsinkin mamman iskä. Rapsuttelia minua koko ajan ja sanoi että olisi kiva viedä minut metsälle. Voi pojat, kun pääsisikin!!! Olisipa ihanaa. Voisin vaikka muuttaa mamman iskän kanssa Lappiin asumaan jos se tarkoittaisi sitä että saisi vihdoinkin metsästää rauhassa. Nykyään mamma aina keskeyttää hyvät jahtini. :( Mutta eipä se mamma minua mihinkään anna, ja hyvä minun täälläkin on. Nytkin tuolla odottaa luu, taidankin mennä vähän kaluamaan.

Mukavat loppukestä kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille kavereille.

Koirakuvat-viikkohaaste:VAPPU

Tällä kertaa on aiheena vappu. En olekaan aikoihin osallistunut haasteeseen, joten nyt on korkea aika. Tämä kuva on ollut aiemminkin täällä blogissani, mutta laitetaan uudelleen. Tänä vuonna mamma ei minusta ottanut vappukuvaa joten tämä viime vuodelta oleva saa kelvata. Eikös olekin minulla upea hattu ja kivat serpentiinit kaulassa?

En saanut kovin paljoa herkkuja, kun massu saattaa mennä sekaisin, sanoi mamma. Niin ja olen kuulemma liian lihavakin, höh. Mutta vähän jäätelöä sain ja juustonaksuja muutaman. Niin ja pari kiekuraa tippaleipää. Ja olivat nannaa.

Mamma ja Iskä korkkasivat myös grillikauden, eli käristivät makkaraa ulkosalla. Eivät mokomat antaneet meille ollenkaan, vaikka niin ihanat tuoksut kirsuun leijuivat. Ikäviä ihmisiä!!

Ai niin, yhtä juttua pelkäsin kuulkaa aivan mahdottomasti. Mamma ja Iskä olivat ostaneet Pikkulikalle hurjan ison ilmapallon, jolla Likka sitten leikki. Minä en uskaltanut aluksi tulla pois tuolin alta kun pallo ilmestyi olohuoneeseemme ja pomppi ylös ja alas narunsa päässä. Mamma ja Iskä käskivät sitten Likkaa pitää pallon paikallaan jonkin aikaa, ja uskaltauduinkin tuolin alta ihmisten ilmoille. Joka kerta kun pallo vähän heilahti, piti kyllä ottaa hyökkäysasento ja valmistautua siihen että tuo kauhea Tipilintu käy kimppuun. Onneksi Mamma sitten vei koko pallon Likan huoneeseen piiloon. Huh! Laitanpa siitäkin kuvan, eikö ole pelottava otus?

Ihana oma piha

Meillä on niin ihanaa nykyään, kun on oma piha. Mamma antaa meidän välillä juoksennella irrallaan pihalla, silloin kun ei ole "yleinen koiranulkoilutusaika". Silloin on mukavaa painia ja murista Kessin kanssa oikein kunnolla. Kessi kertoi minulle, että se kamala pauke ja sahaaminen ja muu johtuu siitä, että meidän vaari rakentaa pihan ympärille aitaa. Ajatelkaa, ihan meitä varten rakentaa. Taitaa nekin meistä jo vähän tykätä kun viitsivät moiseen ruveta. En melkein malta odottaa että pääsee ihan rauhassa kirmailemaan, ilman että mamma on koko ajan hännän takana ja huutelemassa Rudi, Rudiiiiiiiiiiiiiiiiiiii....

Rähinää ja nolostelua

Tänään innostuin hieman liikaa vahtimaan lauman ihmisiä. Loikoilin Mamman ja Pikkulikan jaloissa rapsuteltavana, kun Kessi tunkesi siihen myös. No minä tietysti murisin ja sanoin sille että menisi matkoihinsa. Ei se mennyt, ja mammakin vain sanoi minulle kuonosta kiinni ottaen "EI!" Tykkäsin siitä kovasti huonoa, pitäähän minun toki puolustaa heitä. Niinpä murisin mammallekin. Hän kielsi useamman kerran ja aina vain minä murisin. Sitten olin jo niin kiukkuinen, että kun Kessi tuli ihan lähelle, rähähdin todella pahasti ja näytin hampaita. Se oli mamman mielestä liikaa ja hän näytti minulle kaapin paikan.

Koko loppupäivänä eivät ole nyt puhuneet minulle mitään muuta kuin käskeneet pois kun olen yrittänyt mennä rapsuteltavaksi. :( Olen kyllä ollut nöyrää ja noloa poikaa, pääasiassa loikoillut omalla pedilläni. Jospa ne siitä leppyisivät. Ruokaa sentään sain ihan normaalisti, pelkäsin ettei tulisi iltapalaakaan. Vaikka eipä Mamma ole minua koskaan ruuatta jättänyt, paitsi kun menin sinne leikkaukseen. Yritän olla huomennakin oikein kiltti, en hauku enkä murise. Eiköhän tämä unohdu pian.