Matka Nellun luo oli hurjan jännittävä ja vähän pelottavakin. Ensin me vietiin Kessi Susannan luo hoitoon Tassuun ja Tassuun, Kessi kun ei tule toimeen toisten tyttökoirien kanssa eikä kuulemma Nellukaan. Minäkin olen ollut Tassussa kerran ja se on oikein mukava paikka olla hoidossa, kivoja koiria ja mukavia hoitajia paljon. Nyt olivat vain harmiksemme muuttaneet pois meidän naapurista joten mamma vei meidät sinne jonkun sedän isolla autolla. Taksiksi hän sitä kutsui.
Kun Kessi oli jätetty hoitoon, mamma hyppäsi kanssani isoon siniseen autoon, jota piti ensin odotella kadun varressa sellaisessa hassussa lasirakennelmassa. Siellä oli kyllä hyviä hajuja siinä pömpelissä. Mutta se auto oli hurjan pelottava, melkein kieltäydyin hyppäämästä sisälle. Matka oli kumminkin mukava kun ihmiset kehuivat minua suloiseksi ja osa rapsuttikin. Ja mamma sanoi että olin hieno poika kun niin nätisti matkustin.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa paikka jota mamma sanoi rautatieasemaksi. Hyvät hyssykät mikä määrä siellä oli ihmisiä. En tiennytkään että niitä on noin paljon olemassa. Meinasin ihan jäädä jalkoihin, onneksi mamma suojeli minua. Eikä meidän kauan siellä tarvinutkaan olla, mentiin nimittäin vielä kummallisempaan paikkaan.
Se paikka oli juna, tarkemmin sanottuna junan lemmikkivaunu. Piti kipaista sellaisia korkeita teräsportaita jotka taas pelottivat minua valtavasti. Mamman piti ihan nostaa minut sinne ylös. Vaunussa oli oikein mukava paikka minulle ja mammalle, vähän tosin piti levottomana pyöriä kun siellä oli muitakin eläimiä. Jopa kissa!! Voitteko kuvitella!! Mutta matkustin kyllä kiltisti, luuta kaluten.
Perillä sitten meni muutama tovi kun tutustuttiin Nellu-koiran kanssa, mutta hyvin me tultiin toimeen loppujen lopuksi. Kuten jo aiemmin sanoin oli Nellu oikein mukava vanha tyttö. Asui siellä Nellun iskäkin, joka oli kovasti mukava mies. Rapsutteli minua ja antoi ruokaa ja namipaloja. Mamma oli vähän kade kun Nellu osasi vaikka mitä temppuja mutta minä en. Pitääköhän tässä alkaa opettelemaan, toivottavasti ei. Nellulla oli oma ihana takapiha jossa sain minäkin juoksennella irrallaan, se se vasta oli juhlaa. Kotona kun ei oikeen sellasta mahdollisuutta ole. Pitää sanoa mammalle että hankkii meillekin sellaisen talon jossa on oma piha. Mutta ei noin kylmästä paikasta. Meinasi tassut jäätyä välillä. Hrrr...
Turhan nopeasti oli kotiinlähdön aika, olisi siellä vielä jyrynnyt muutaman päivän. Mutta taisivat Nellu ja iskänsä olla tyytyväisiä että pääsivät eroon mammasta ja minusta, tuli rauha maahan. :D
Mamma sai vihdoin tohon alle muutaman kuvan matkalta.
Nellu (vas) ja minä ihaillaan mamman sienivoileipää.
Keittiöstä tulvii ihana tuoksu kun Jussi kokkaa, mutta me ei päästy ees lähelle haistelemaan.
