Kotona ollaan

No nyt sitten olisin uudessa kodissa. Pitkän (ainakin se tuntui minusta pitkältä) matkan jälkeen ne mukavat sedät, jotka minut hakivat, luovuttivat minut jollekin naispuoliselle ihmiselle kun päästiin laivasta ulos. Sitten se naispuolinen, minun uusi mammani, nosti minut auton taakse. Paljon pienemmän auton kun millä tultiin laivassa. Minähän en siellä takana tykännyt olla, vaan loikkasin selkänojan yli takapenkille. Ja siitä koitin vielä mamman syliin kuljettajan paikalle, vaikken edes osaa autoa ajaa. Sen verran vaan jänskätti uuteen kotiin tulo, etten tiennyt missä päin autoa olisin ollut.

Vähän on outo olo on edelleen... uusi mamma puhuu vähän hassun kuuloisesti, ja tuo uusi laumakaveri on vähän pelottava, murisee minulle ja koittaa pistää ojennukseen. Pitää sitä kai alkaa totella, kun se on niin paljon vanhempikin. Me mentiin ihan ensin hakemaan kävellen tämä mamman toinen koira, ja sitten mentiin tutustumaan koirapuistoon. Minä olisin ollut kovin innokas leikkimään heti, mutta Kessy (uusi laumakaverini) ei oikein ollut halukas. Kyllä hän siitä ajan myötä leppyi, ja antoi minun jo haistella. Sitten tultiin uuteen kotiin, joka on oikein mukava näin ensinäkemältä. Mamma antoi minulle ihan oman vesikipon, ja kyllä minulla jano olikin. Nyt sitten makoillaan tässä mamman jalkain juuressa molemmat, ja ihmetellään.

Toivon kovasti että tuo vanhempi laumakaveri hyväksyy minut pian, ja päästään yhdessä leikkimään. Mutta nyt alan tutustua tarkemmin paikkoihin, täällä on paljon mielenkiintoista tutkittavaa, ja ihan vähän haukututtaakin. Mamma tosin ei näytä siitä tykkäävän, joten koitan pitää wuhkut mahassani.