Toukka valtasi talon

Enpä ole aikoihin saanut blogiani päivitettyä kun sihteerini (siis Mamma) on ollut kiireinen. Ihmettelin kovasti kun Mamma vain lihoi ja lihoi vaikkei syönytkään kovin paljon tavallista enempää. Lenkitkin oli ihan tylsiä taapertamisia, Mamma vaappui kuin ankka. Sitten huhtikuussa Mamma hävisi kokonaan yli viikoksi, olin kotona nelistään Kessin, Iskän ja Pikkulikan kanssa. Ja arvatkaa mitä Mammalla oli mukana kun se vihdoin tuli kotiin? Joku kummalliselta haiseva, kitisevää käärö! Se oli kuulemma meidän perheen uusi Pentu. Minä nuuskuttelin Pennun kiltisti, kuten asiaan kuuluu, mutta Kessi mokoma meni ja nappasi Pennun sukasta kiinni hampaillaan. Vähänkö Mamma suuttui sille.

Pennun tulo muutti kyllä melkoisesti meidän elämän. Kessi ei ollenkaan tottunut siihen että talossa on toinenkin lapsi, stressasi vaan kovasti koko ajan ja höyhötti ja näykki. Niinpä Mamma sitten joutui etsimään Kessille uuden kodin ja onneksi löysikin sellaisen kivan Noora-nimisen tytön jonka luokse Kessi sai muuttaa asumaan. Mamma taisi surra Kessin muuttoa kovasti, ainakin se itki monta viikkoa aina kun Kessistä tuli puhe.

Minuakaan Mamma ei enää niin paljon jouda rapsuttaa ja huomioida, se vaan lässyttää Pennulle koko ajan ja Pentu roikkuu Mammassa kiinni kun pieni apina. Onneksi Pikkulikka rapsuttelee minua päivittäin, ja kyllä Iskä ja Mammakin silloin tällöin taputtelee ja kehuu hyväksi pojaksi.

Viime aikona en kyllä ole kovin hyvä poika ollut, alan kuulemma saada Kessimäisiä piirteitä. Mutta pitäähän jonkun olla talossa kingi; ennen se oli Kessi ja nyt se sitten tietenkin olen minä. Haukun pihalla kaiken mikää liikkuu tai on paikallaan, samoin kaikki ketkä tulevat meille kotiin. Täytyyhän Pentua suojella. Olen kyllä sitten hiljaa kun Mamma oikein tiukasti käskee. Ja vinkumaankin olen oppinut! En tosin niin komealla äänellä kun Kessi, mutta koitan treenata.

Tuo toukka on kasvanut kovasti siitä kun se tänne muutti, Mamma kertoi että se on jo puolivuotias. Kovasti se minua taputtelee ja koittaa vetää viiksistä tai korvista kun käyn nuuskuttelemassa pennunhajuja. Luotan siihen että Mamma ei anna Pennun kiskoa liian kovaa. Onneksi se ei vielä osaa itse liikkua, kauhistuttaa ajatuskin siitä että Pentu roikkuisi turkissani koko ajan. Onneksi olen tällainen leppoisa kaveri enkä turkia hötkötä vaikka Pentu vähän karvoista nykäiseekin.

Mamma lupasi että aletaan taas vähän useammin kertoa kuulumisiani täällä blogissa, Pennulta kun saa jo pikkuisen paremmin kirjoitusaikaa. Toivottavasti saadaan tänne myös tuoreita kuvia minusta.

Mukavaa syksyä kaikille lukijoille! Muistakaa ulkoilla ja telmiä lehtikasoissa. Ja erityisterveiset pitää lähettää Mamman Mammalle ja Mamman Iskälle Lappiin nyt kun heilläkin on kuulemma netti käytössä. Kovasti on ikävä sinne lumeen telmimään ja porojen perässä juoksemaan. Joulun tienoilla nähdään!