Oravatkin nauraa

Oltiin tänään päivälenkillä, ja minä edelleen lumesta, oksista ja kuivista lehdistä innostuneena poukkoilin sinne sun tänne, toki remelin antamissa rajoissa. Alan nimittäin oppia olemaan nätisti kun mamma ulkoiluttaa (mamma on ihan kehunut minua siitä *ylpeä itsestään*). Yht'äkkiä kuului ihmeellinen tsäk tsäk ihan jostain yläpuolelta. Minähän jähmetyin niille sijoilleni kippura sojossa, ja yritin katsoa että mistä se kuuluu. Vihdoin bongasin oravan korkealla puun oksalla. Siitähän innostuin niin että aloin pomppia ja loikkia ympäriinsä. Vielä eteenpäin lähdettäessa piti kuikuilla oravaa ja niinhän siinä kävi, että kävelin päin lyhtypylvästä että kopsaus vaan kuului, ja silmissä näkyi tähtiä. Ja siitäkös riemu repesi. Orava ihan selkeastä nauroi siellä korkealla, kuului vaan tsät tsäk tsäk tsäk. Ja mamma kikatti remmin toisessa päässä ihan hervottomasti, taisi jopa Kessikin vetää suupieliään hymyyn, ihan varmaan ajatteli mielessään että tuo kakara on ihan pimee. Kyllä nolotti hetken aikaa, mutta sitten päätin että mitäs pienistä, ja jatkoin vihellellen ja muina koirina matkaa.